Kuvia, tekstejä, kuvia, tekstejä, kuvia, tekstejä! En oikein tahtoisi edes kirjoittaa mitään kuvista, kun tuntuu, että ainoa, mitä niistä voi sanoa, on että ”kylläpäs niitä kuvia on paljon joka paikassa ja onpa jännä kuinka niistä aina on jotain rajattu pois”. Nämä alkavat olla jo kokolailla latteita itsestäänselvyyksiä. Yhdessä Pressiklubin jaksossa oli muuten taannoin mainio kuvan ja sanan liittoa ynnä kuvan merkitystä käsittelevä pieni juttu. Esimerkkinä oli kolme erilaista kuvaa Venäjän metsäpaloista: pieni roihu, keskikokoinen roihu ja hallitsematon roihu. Yksinkertaista, mutta nokkelaa. Kuvalla - ja kuvakulmalla - todellakin on väliä.
Olen itse harrastavinani valokuvausta joskus harvoin, kun sille aikaa liikenee. Muinoin järjestimme pari valokuvanäyttelyäkin ystäväni kanssa. Pidän kuvien katselusta ja arvostan taitavia valokuvaajia. En minä silti kuvista mitään ymmärrä, ja luvattoman vähän tajuan mitään kuvankäsittelyohjelmista tai kameran tekniikasta. Harmittaa vain, että jos olen ottanut onnistuneita valokuvia, ihmiset kehuvat kameraani, eivät minua. Kun ei heidän kamerallaan nähkääs saa niin komeita kuvia! Vaahteranlehtikin on keltaisempi, kun sen kuvaajan kamera on taskukokoista hieman isompi. Kamerako ne kuvat otti tai se hieno objektiivi? Jumaliste!
Sitten kun minä isona opetan lapsukaisille kuvanlukua, muistan aina sanoa, että valokuvakin on aina jonkun näkemys. Se on vähintäänkin valikoinnin tulos, usein myös harkittu ja joskus jopa käsitelty teos.
Todella hyvin tiivistetty tuohon loppuun, mitä kuvanluvussa tulisi muistaa: kuva todellakin on aina jonkun näkemys, valikoitu ja mediassa usein myös käsitelty.
VastaaPoistaHyvä pointti on myös tuo kameran kehuminen, harmillisen usein syyllistyn siihen myös.